Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://lapinlahti01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://lapinlahti01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.02.2019 klo 17:11 - 18:25

Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje Pöytäkirja PDF-muodossa
14   Kunnanhallituksen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
15   Pöytäkirjantarkastajien valinta
16 Asemakaavan muuttaminen Lapinlahden taajamassa kortteleissa 266 ja 187, sekä urheilu- ja virkistysalueella (VU ja VL)
17 Kunnanhallituksen käyttösuunnitelma 2019
18   Hallintokeskuksen sisäisen valvonnan selonteko 31.12.2018
19   Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä vuonna 2018
20   Kunnan peruspalvelujen valtionosuus ja opetustoimen muu rahoitus vuonna 2019
21   Kuntalaisaloitteet vuodelta 2018
22   Valtuustoaloitteet vuodelta 2018
23 Eduskuntavaalien vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta
24   Kutsuntalautakuntien jäsenten ja kutsuntalääkäreiden nimeäminen vuodelle 2019
25   Edustajan nimeäminen Kuopion konservatorion kannatusyhdistys ry:n hallituksen seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi 2019-2021
26   Eron myöntäminen teknisen johtajan virasta ja viran julistaminen haettavaksi
27   Sopimus osallistumisesta Kuopion alueen yhteismarkkinointiin 2019
28   Virkanimikkeen muutos
29   Muut asiat
30   Ilmoitusasiat

Osallistuja Tehtävä
Martikainen Ossi puheenjohtaja
Nissinen Olavi varapuheenjohtaja
Juutinen Tiina jäsen
Katainen Matti jäsen
Ollikainen Risto jäsen
Rissanen Minna jäsen
Sorjonen Anu jäsen
Valta Antti jäsen
Heiskanen Tarmo kvalt puh. joht.
Kubin Aaro kvalt I varapuh. joht
Väänänen Harri kvalt II varapuh. joht.
Airaksinen Janne kunnanjohtaja
Nikulainen Ulla hallintojohtaja
Karppinen Elli varajäsen

Nähtävilläolo  
Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä yleisessä tietoverkossa Lapinlahden kunnan verkkosivuilla.